Blogi

Viimeisimmät blogipostaukset

Retki Träskändaan ja lasten kulttuurikeskus Auroraan

Teimme tänään lasten kanssa aamupäiväretken Träskändan kartanon puutarhaan sekä vieressä olevaan lasten kulttuurikeskus Auroraan. Paikat ovat aivan vierekkäin, ja parkkipaikka niiden välissä toimi tukikohtana autolle, jossa vaihtaa kenkiä ja lisätä aurinkorasvaa. Träskändan kartanopuutarha oli aivan upea, ja enimmäkseen kiertelimme siellä. Joen toiselle puolelle johti silta, ja kävimme sielläkin pikkulenkin. Träskändan puutarhassa riittii tuulisena arkipäivänäkin kävijöitä, …

Laiturin huoltoa

Meidän mökin laituri on saanut olla sijoillaan pitkälti hoitamattomana jo toistakymmentä vuotta. Päätin ottaa projektiksi antaa laiturille pari lisävuotta tekemällä perusteellisen huollon. Tuli aika hyvä vaikka itse sanonkin! Lähtötilanne (mitään kuvia ei käsitelty): Aloitin homman isäni kanssa homepesulla, jonka jälkeen laituri kuivui pari vuorokautta +30asteessa ja tuulessa. Sen jälkeen naulasin nousseet naulat paikoilleen ja joistakin …

Terveisiä mökiltä!

Minun vanhemmat pitävät Vaarini aikanaan rakennuttamaa kesäpaikkaa Hämeessä. Me tultiin lasten kanssa tänne helteitä pakoon, ja on ollut mahtavaa viettää täällä pidempi pätkä. Koska suurin osa ajasta on mennyt lasten vahtimiseen, en ole kauheasti ehtinyt edistää mökkitöitä mikä tietty harmittaa. Otettiin isäni kanssa projektiksi laiturin ja saunarakennuksen terassien huoltotyöt. Ne on olleet hoitamattomina aika pitkään …

Kimppaveneily

Meidän perheellä on ollut jo pitkään harrastuksena veneily. Mr. Vatupassi on veneillyt jo 15-vuotiaasta asti, ja minäkin koko lapsuuden pienemmillä veneillä. Vesi on elementtinä ihan superrauhoittava ja veneilyssä on oma taikansa. Kun me tutustuttiin 11 vuotta sitten toisiimme, tutustuin nopeasti myös Mr:n lapsuudenkavereihin. Mr:llä oli silloin oma pieni vene, jolla teimme yöreissujakin vaikka siinä ei …

Terassielämää

Me ollaan kotioloissa viihdytty lasten kanssa lähinnä ulkona terassilla ja omalla pihalla. Ollaan toki myös tehty retkiä lähimaastoihin ja uimarannoille, mutta ainakin toinen ulkoilu on joka päivä tapahtunut omalla pihalla. Se on ollut kyllä luksusta! Mun unelmien tilanteessa meidän terassi näyttäisi about aina tältä, miltä se näyttää näissä ensimmäisissä kuvissa. Rauhalliselta aikuisten rentoutumispaikalta. Sellaiselta, johon …

Valmisjuustokakusta suklainen ryhmähau-kakku 4-vuotiaalle

Muutama päivä sitten koitti kauan odotettu päivä, kun meidän Mustikka täytti 4-vuotta. Kuinka vain neljässä vuodessa hänestä on voinut kasvaa auttavainen, empaattinen, herkkä ja mielikuvituksellinen pieni tyttö. 💞 Mustikan luotto minun kokkaustaitoihin on ilmeisesti lähes loppumaton, koska hän pyysi synttäripäiväksi suklaa-ryhmähau-kakkua. Olimme olleet juuri viikonlopun remppahommissa toisessa kaupungissa, ja ehdin kauppaan vasta illalla yhdeksältä etsimään …

Pensasmustikoiden suojaus citykaneilta

Meidän alueella on todella paljon citykaneja, ja olemme tilkinneet koko pihan mahdollisillista pesäpaikoilta jänisverkoilla. Silti jokunen pitkäkorva näkyy lähes päivittäin syömässä ruohoa tai istutuksia. Pensasmustikat ovat niiden suurta herkkua, ja viime talvena minun ostamat pensaat olikin koluttu maahan asti (onneksi ei juuria). Päätimme rakentaa sivupiha-projektin yhteydessä pitkäikäisen suojan marjatarhalle, jossa on mustikoiden lisäksi muutama viinimarjapensas. …

Fleimion Käpy hylly ruokahuoneeseen

Meidän ruokahuoneen seinä kaipasi hyllyä, ja äitini toi meille Fleimion Käpy-hyllyn. Pohdin pitkään onko tämä oikea hylly meille, mutta sitten vain päätin, että ehkä tämä on juuri se oikea. Onko kyseinen ajatuksenjuoksu kenellekään tuttu? (; Innostuin istuttamaan vaihtelun vuoksi tämän hyllyn kasvit Riihimäen lasipurkkeihin, ja se on itseasiassa osoittautunut tosi toimivaksi ja tykkään myös vähän rosoisemmasta ulkoasusta.

Tekstiilivärillä pyyhkeet uuteen uskoon

Ostimme reilu vuosi sitten ison määrän valkoisia käsipyyhkeitä, mutta tässä lyhyessä ajassa pyyhkeet alkoivat olla pesunkin jälkeen kaikkea muuta kuin puhtaan valkoisia. Inhoan ostaa mitään, mikä ei kestä pitkäikäistä käyttöä. Äitini ehdotti pyyhkeille jotain valkaisupesua, mutta sekään ei tuntunut hyvältä ratkaisulta, kun sitä pitäisi varmaan olla uusimassa puolen vuoden välein. Niinpä kokeilin värjätä pyyhkeet Nitorin …

Sisustusinto iskee

Kun on 90% ajasta vain sisällä kotona, niin minä ainakin huomaan että tarve jollekin muutokselle on saanut ihan hysteeriset mittasuhteet uudella lailla mielessä. Tällä hetkellä muutostoiveet koskee meidän olohuonetta. Meillä on verrattain iso olkkari (kaadettiin seiniä oikein urakalla), ja sen käyttöfunktiot on olleet: illanistumispaikka tv:n katselupaikka lasten leikkipaikka (miten ne lelut aina siirtyykin lastenhuoneesta olkkariin) …

Lataa…

Something went wrong. Please refresh the page and/or try again.


Follow My Blog

Get new content delivered directly to your inbox.